keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Birgitta Björn: Onnellisesti perille - Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan



Nainen, jonka hartiat eivät kestä talvitakin painoa, haikailee kävelystä pyhiinvaellusreitille Espanjaan. Kaikki todennäköisyydet ovat matkaa vastaan, sillä vain kerran hän on kävellyt yhtäjaksoisesti 15 kilometriä. Ja rinkkaan hän tutustui viiden minuutin ajan todetakseen, että u-käännös ja kotiin palaaminen on parempi vaihtoehto kuin taakan kantaminen.

Järkisyistä huolimatta vaelluskuume ei laannu. Miehen vanhat vaelluskuvat ovat piirtyneet naisen verkkokalvoille. Samoin TV tuntuu näyttävän pelkkiä pyhiinvaellussarjoja.

Kun työpaikalla tulee mahdollisuus pitää kesä vapaata, nainen sulkee korvansa omilta epäileviltä ajatuksiltaan ja hiljaa, kuin salaa itseltään, kuiskaa miehelleen: "Kuule, haluaisin niin kovasti lähteä kävelemään Santiago de Compostelaan. Siinä on vain pari muttaa. Haluaisitkos sinä lähteä mukaani matkalle? Ja haluaisitkos kantaa minunkin tavarani, koska kroppani ei kantamista kestä?"

Mies lupautuu auliisti ja näin tämä tarina alkaa...


Lähde mukaan innostuneen naisen vaellusmatkalle. Seuraa päiväreittejä, kevät-kesän hetkiä ja kiinnostu Espanjan halki kulkevan vaelluksen yksinkertaisesta kauneudesta. Sukella valokuviin, tutustu erilaisiin vaeltajiin ja koe caminon ainutlaatuinen henki. Kenties omaa vaellusjalkaasi alkaa vipattaa ja huomaat lähteväsi hinnaltaan edulliselle, mutta kokemukseltaan rikkaalle matkalle.

Esikatselu kirjasta:


Onnellisesti perille -Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan
Kirjoittanut: Birgitta Björn

Pehmeäkantinen
104 sivua
ISBN 978-952-339-690-6

Voit tilata kirjan lähimmästä kirjakaupastasi ja verkkokaupoista. Tai jos haluat, niin pyydä kirjastoa tilaamaan kirja valikoimaansa.

Jos olet toimittaja tai kirjabloggaaja, saat itsellesi arvostelukappaleen lähettämällä tilauksen BoD:lle osoitteeseen lehdisto@bod.fi.

Teos on luetteloitu Kirjavälityksen, BTJ Finlandin ja Bookyn tuotetietokantoihin.